Ristijärven kirkon urut vuodelta 2010


Urkujen vihkiäisistä on kulunut 10 vuotta loppiaisena 2021 !


Adventtimusiikkihetki kirkosta 2.12.2017, 2 min:

Ristijärven kirkon urut rakensi Sotkamon urkurakentajat. Linkistä ja tämän sivun lopusta löydät urkujen disposition. Urut vihittiin käyttöön loppiaisen jumalanpalveluksessa 2011. DU Erkki Tyni soitti samana iltana vihkiäiskonsertin.

Juhani Haapasalon sivuilta löytyy ääninäytteitä. Sivulla mainittu allekirjoittaneen sivu on kadonnut bittiavaruuteen.

Allekirjoittaneen värkkäämä päivänavaus Kajaanin keskuskouluun:




Ristijärven kirkon uudet urut vuodelta 2010 – Hankkeen kulku ja lyhyt esittely.


Uudet urut komeilevat Ristijärven kirkon lehterillä. Entinen 1950-luvun pula-ajan sähköpneumaattinen soitin on saanut väistyä - kaikkensa antaneena - uuden upean täysmekaanisen instrumentin tieltä.

Nykyisin jo eläkkeellä oleva kanttori Eero Mikkonen nosti aika ajoin urkujen uusimistarpeen esille, mutta asia sai tuulta siipiensä alle vasta muutama vuosi sitten, kun viimeisinä virkavuosinaan kirkkoherra Matti Mäkelä oli tokaissut kanttorin kuullen katsoessaan urkuparvelle kutakuinkin tähän tapaan: ”Pitäsikköön nuo laettoo uusiksi?” Mäkelän ripeän toiminnan ansiosta muutaman kuukauden kuluttua  kirkkohallituksen tuki oli järjestetty ja seurakunnan omarahoitus sovittu. Soittimen rakennuskilpailutus ja tilaaminen voitiin toteuttaa. Tilaus lähti kotimaakuntaan Sotkamon Urkurakentajat Oy:lle.

Vanhojen urkujen puutteet olivat materiaalisesti, soinnillisesti ja soittoteknisesti selkeitä.
Dispositiosta - äänikertaluettelosta - eli "orkesterin kokoonpanosta" oli vaikea löytää minkään aikakauden ihannesointia, jalkio kävi vaimeaksi matalien äänikertojen hentouden ja vähäisyyden vuoksi, soittaja ei voinut vaikuttaa kosketinta painamalla ja nostamalla äänen syttymis- ja sammumissävyyn, vain yksi kieliäänikerta koko uruissa. Urkutaidetta ajatellen luetteloa voisi jatkaa pitkästikin.

Uudet urut ovat oikeastaan paljon vanhemmat kuin puretut urut. Tällaisia täysmekaanisia urkuja on rakennettu jo vuosisatojen ajan. Uruissa on 21 itsenäistä äänikertaa ja yksi siirtöäänikerta – äänikertamäärältään soitin on vanhojen urkujen kokoinen. Uruissa on kaksi sormiota ja jalkio. Toinen sormioista on paisutuskaapissa, jonka soinnin voimakkuutta voidaan ohjata polkimella. 

Huomattavimpana sointielämyksen uutuutena vanhoihin urkuihin verrattuna ovat juhlavaa sointia huokuvat kieliäänikerrat; Trompete 8’ sormiolla, sekä Trompete 8’ ja Fagott 16’ jalkiossa. Urkujen äänikertojen valinnan perustana on havaittavissa saksalainen barokin ajan urkujenrakennus. Huuliäänikerroissa äänen syttymissävyn pehmeys tuo puolestaan sointiin romanttisia piirteitä. Näin ollen soitin mahdollistaa urkumusiikin esittämisen monen sadan vuoden takaa aina nykypäivän sävellyksiin asti – unohtamatta tietenkään jumalanpalvelussoiton mielekkyyttä. Monien suurten urkusäveltäjien, kuten esimerkiksi Buxtehuden ja Bachin musiikki, voidaan rekisteröidä (valita äänikerrat soittoa varten) perinteikkäitä rekisteröintitapoja noudattaen.


Urkujen juhliminen konsertein.


To 6.1.2011
klo 10: Loppiainen Jumalanpalvelus, urkujen vihkiminen.
Urkuri ja kanttori Eero Mikkonen

klo 16.00: -Urkujen vihkiäiskonsertti-
Erkki Tyni

7.1.2011
klo 10
Urkujensoitto harrastuksena.
Urkujen esittely ja soittoa Ristijärven koululaisille. Kaikki uruista kiinnostuneet ovat tervetulleita.
Buxtehude, Bach
Timo Mikkonen

Su 6.2.2011
-Urut ja laulumusiikki-
Pääteoksena Felix Mendelssohn-Bartholdy: ”Hör’ mein Bitten.” (Kuule rukokseni.) 
Kaukametsän Kamarikuoro -- Johtaa: Juha Mikkonen, sopraanosolisti: Pirjo Aunesluoma, urut: Erkki Tyni.

Su 17.4.2011
-Urut ja soitinmusiikki-
Urut: Tuomas Pyrhönen, Vaskikvintetti

La 18.6.2011
klo 18.00
Kesäillan musiikkihetki ja urkujen esittely ehtookellojen jälkeen.
Eero Mikkonen, Juha Mikkonen, Timo Mikkonen


Elokuu 2011
Urut VeisuuVestivaaleilla.
Löydät Vestivaalilinkin kunnan sivuilta www.ristijarvi.fi


Kaikkiin 18.6.2011 asti pidettäviin juhlakonsertteihin ja esittelytilaisuuksiin on vapaa pääsy. Vihkiäiskonsertin ohjelma on maksuton. Muihin konsertteihin voi halutessaan ostaa ohjelman.

Urkujen dispositio, eli 'äänikertaluettelo':
I sormio
II sormio
jalkio
Bordun 16'
Principal 8'
Rohrflöte 8'
Spizflöte 4'
Octava 4'
Octava 2'
Mixtur 3-4x
Trompete 8'
Fugara 8'
Gedackt 8'
Flöte 4'
Kvinta 2 2/3'
Waldflöte 2'
Terz 1 3/5'
Scharf 2x
Oboe 8'
Tremolo
Subbass 16'
Principal 8' (siirto I sormiolta)
Gedackt 8'
Octava 4'
Fagott 16'
Trompete 8'
Yhdistimet: I/P, II/P, II/I
 ---------------------------
Päivitti 2.12.2017
Timo Mikkonen
urkutaideharrastaja
urutristijarvi@gmail.com